Yksityinen ammatinharjoittaja – yksinäistä työtä?
Minulle on esitetty muutaman kerran kysymys, miksi haluan työskennellä yksin ammatinharjoittajana. Eikö yksin työskentely ole yksinäistä ja ehkä jopa hieman näkymätöntäkin puurtamista? Koin tärkeäksi itselleni vastata perusteellisesti tähän kysymykseen, miksi kuljen omanlaistani polkua. Ajan kuvaan kuuluvat toiminnan keskittäminen ja yritysostojen kautta valtakunnallisesti laajentuvat työyhteisöt. Kilpailutuksissa odotetaan samoja asioita yksin yrittäjiltä kuin suurilta firmoilta. Se toisinaan tuntuu hieman kohtuuttomaltakin. Näistä asioista huolimatta haluan tällä hetkellä toimia yksityisenä ammatinharjoittajana omassa toimitilassani. Vastustanko muutosta? En. Onko yhteistyön tekeminen minulle epämieluisaa tai vaikeaa? Ei sitten alkuunkaan, päinvastoin. Mistä sitten kiikastaa, että tahdon työskennellä valitsemallani tavalla?
Kohtaan joka viikko työssäni lasten vanhempia ja toisinaan heidän sisaruksiaan ja isovanhempiaankin. He saattavat seurata terapiatilanteen alusta loppuun ja harjoitteiden ohjaamisen lomassa keskustelemme lapsen kehityksestä ja tämän hetken harjoitteista ja tavoitteista. Lähiomaiset toisinaan myös toteuttavat tilanteessa ohjaamiani harjoitteita. Joskus keskustellessa edetään johonkin arjen haasteelliseen tilanteeseen, jonka helpottuminen saatetaan asettaa terapian tavoitteeksikin. Päiväkodissa toteutuvissa fysioterapiatilanteissa on usein avustaja tai ryhmäavustaja mukana, toisinaan lastenhoitaja tai erityislastentarhanopettaja osallistuu niihin. Tilanteissa käydään läpi lapsen päivittäistä avun tarvetta, apuvälineiden käyttöä tai erilaisia päivittäin toteutettavia harjoitteita, hyviä leikki- tai työskentelyasentoja, venyttelyitä. Päiväkotiryhmän muut lapset voivat joissakin tapauksissa osallistua terapiatilanteeseen leikin monipuolistumisen tai esimerkiksi todellisen jumppatilanteen aikaansaamiseksi. Joskus osallistun opiskelupaikan tai koululuokan liikuntatunnille. Esimerkiksi uimahallikäynnillä olen saanut osallistua liikunnanohjaajan järjestämään tilanteeseen asiakkaalleni soveltuvin osin.
Silloin kun lapsella tai nuorella ilmenee apuvälinetarpeita, suunnittelemme yhteistyössä apuvälineasiantuntijan sekä tarvittaessa sopivan apuvälineen maahantuojan kanssa ratkaisua löytääksemme tilanteeseen parhaiten soveltuvan apuvälineen. Saatan myös osallistua yksilöllisten tukien valmistukseen, jotta valmistusprosessissa voidaan vielä käydä läpi tarvittavat asiat tukien sopivuuden ja soveltuvuuden kannalta. Seurantatahojen osalta teen yhteistyötä niin perusterveydenhuollon, vammaispalvelun kuin erityissairaanhoidon kanssa. Lapsen tai nuoren tilanteesta riippuen osallistun poliklinikkakäynnille tai kuntoutuskeskusteluun, joissa tapaan lasta hoitavan lastenneurologin tai lääkärin ja fysioterapeutin sekä toisinaan myös toiminta- ja puheterapeutin, psykologin sekä kuntoutusohjaajan. Vammaispalvelun eri asiantuntijoiden kanssa olen myös toisinaan yhteydessä ja saatamme yhteistuumin tavata lasta hänen omassa toimintaympäristössään kotona, päiväkodissa tai koulussa. Mikäli lapsella toteutuu fysioterapian ohella kuntouttava toimintaterapia, puheterapia tai AAC-ohjaus, järjestämme kuntoutuskauden aikana tarvittaessa yhteistapaamisia, jotta kaikkien kuntoutusmuotojen kannalta olennaiset asiat tulevat huomioiduksi myös muissa terapiatilanteessa.
Edellä on kuvattu jokaviikkoista työnkuvaani fysioterapeuttina lasten eri toimintaympäristöissä. Näiden lisäksi kouluttaudun säännöllisesti, jotta kehityn ammattilaisena. Käyn myös säännöllisesti työnohjauksessa, josta tilanteen mukaan haen näkökulmia työni kehittämiseen tai keinoja konkreettisen haasteen suhteen jossakin tietyssä ammatillisessa tilanteessa. Kuulun Lastenneurologisen kuntoutuksen yhdistykseen, jota kautta pysyn tietoisena ajankohtaisista lastenneurologista kuntoutusta koskevista asioista, en pelkästään fysioterapeuttisesta näkökulmasta. Näiden lisäksi seuraan alan julkaisuja, osallistun aktiivisesti erilaisiin yhteistyötapaamisiin ja käyn lounastapaamisilla eri alojen kollegoiden kanssa.
Eli kysymykseen, teenkö töitäni yksin tai onko työni yksinäistä? Kaikkea muuta! Tietävätkö lasten lähi-ihmiset, mitä heidän lastensa kanssa harjoittelen? Ja siirtyvätkö asiat käytäntöön muissa kuin terapiatilanteessani toteutuvaksi? Kyllä, ehdottomasti! Tällä hetkellä työskentelen pääosin kahdestaan lapsen kanssa vain neljän asiakkaani kanssa. Kaksi heistä käy vastaanotollani ja kahden luona käyn päiväkodilla. Heidänkin kohdallaan yhteistyö vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan kanssa on säännöllistä ja jokainen kerta käymme vähintäänkin lyhyesti läpi, mitä olemme harjoitelleet tai sen, mihin asioihin olisi hyvä keskittyä arjessa motorisen kehityksen tukemisen kannalta. Joskus viestintä saattaa painottua reissuvihkoon tai iPadiin, jos varsinaiset kohtaamiset eivät terapia-aikojen vuoksi ole mahdollisia. Eli kenenkään lapsen kohdalla lähi-ihmiset eivät jää taustalle tai kohtaamatta.
Unelmatyöympäristöni voisikin viiden tai kymmenen vuoden kuluttua sijaita erityislasten koulussa, päiväkodissa tai toimintakeskuksessa, jossa olisin alani ammattilainen muiden omien alojensa ammattilaisten seassa. Pidän ajatuksesta jokaisen tuomasta henkilökohtaisesta työpanoksesta yhteisen asian ääreen. En niinkään siitä, että lukematon määrä ammattilaisia toteuttaa rinnatusten samaa työnkuvaa. Toisin sanoen työnkuvani vastaisi tämän hetken työtäni, mutta seinät olisivat yhteiset. Paljon en siis muutosta kaipaa tulevaisuudelta. Ja joka tapauksessa tällä hetkellä juuri näin on hyvä – ehkä tulevaisuudessakin
Kirjoitus Yksityinen ammatinharjoittaja – yksinäistä työtä? julkaistiin alunperin Aarnila.
Blogi
